Retkikunta

Laskuvarjojääkärikillan retkikunnan tavoitteena on nousta Mount Everestin huipulle keväällä 2009. Onnistuessaan retkikunta on ensimmäinen suomalainen ryhmä, joka kiipeää maailman korkeimmalle vuorelle. Suurimpana haasteena tulee olemaan elimistön oma fysiologia, eli ryhmän jäsenten kyky sopeutua ääriolosuhteisiin. Lähes kaksi kuukautta kestävä yhtäjaksoinen rasitus asettaa myös henkisen kestävyyden koetukselle. Ryhmän jäsenenä olevan lääkärin johdolla retkikunta tekee tieteellistä tutkimusta ihmisen toimintakyvystä ääriolosuhteissa sekä testaa suomalaisten varustevalmistajien tuotteita.

Onnistuminen edellyttää tarkkaa suunnittelutyötä ja suorituskyvyn ylläpitoa. Ryhmätyötaidot ovat koetuksella, sillä jokaisen on suoriuduttava osuudestaan hyvin koko hankkeen onnistumiseksi. Turvallisuudesta ei tingitä missään olosuhteissa. Retkikunta haluaa omalla toiminnallaan tuoda esille suomalaista sisua ja peräänantamattomuutta. Huolellisella valmistautumisella, tarvittavien taitojen hankkimisella ja voimakkaalla tahdolla on mahdollisuus päästä aivan huipulle.

Kiipeilijät

Tomi Myllys

Tomi Myllys

, 36v
Retkikunnan johtaja
Palomies
Poikamies
Vantaa
Arri Leino

Arri Leino

, 36v
Retkikunnan varajohtaja
Personal Trainer/Yrittäjä
Poikamies
Espoo
Heikki Karinen

Heikki Karinen

, 44v
Lääkintä
Erikoislääkäri
Naimisissa, 3 lasta
Tampere
Mikko Vermas

Mikko Vermas

, 35v
Varustus
Valmennuskonsultti
Seurustelee
Espoo
Juha Ohtonen

Juha Ohtonen

, 41v
Tekniikka
Insinööri
Poikamies
Veikkola
Jussi Rahomäki

Jussi Rahomäki

, 27v
Valokuvaus
Opiskelija
Avoliitossa
Joensuu
Timo Kemppainen

Timo Kemppainen

, 40v
Markkinointi/Sponsorointi
Projektijohtaja/Yrittäjä
Naimisissa
Helsinki
Antti Inkinen

Antti Inkinen

, 34v
Varustus
Liikunnanohjaaja/Yrittäjä
2 lasta
SuurHollola
Esa Pietiläinen

Esa Pietiläinen

, 45 v
Ravitsemus
Kiinteistönvälittäjä
Naimisissa, 1 lapsi
Mikkeli

Support Team

Support team eli tukijoukot on oleellinen osa retkikuntaa. Valmistelun aikana support team osallistuu retkikunnan valmisteluun yhdessä kiipeävän porukan kanssa ja auttaa sponsoreiden hankinnassa.

Varsinaisen kiipeilyn aikana support team seuraa tarkasti retkikunnan etenemistä ja auttaa tarvittaessa tilanteen mukaan. Myös näiden www- sivujen kiipeilyn aikainen päivitys lepää support teamin leveillä ja tukevilla hartioilla.

Support-tiimin johtaja: Matti Mattila

Jäsenet

  • Arto Suolanen
  • Jukka-Pekka Nurmela
  • Teijo Lehtinen
  • Tero Teelahti
  • Kari Kossila
  • Toni Vaartimo
  • Sverre Slotte