Edellinen

Seuraava

Tomin keväisen Perun reissun jälkeen päätimme tehdä vielä muutamia testejä varusteiden osalta heinäkuulla samoissa maastoissa. Kolmen hengen ryhmä vietti Perussa kolme viikkoa heinäkuussa ja tavoitteena oli Perun korkein vuori Huascaran. Everest retkikunnasta mukana oli Mikko Vermas.

Limaan saapumisen jälkeen suuntasimme kohti Huarazin kaupunkia, joka sijaitsee 7h bussimatkan päässä pääkaupungista. Huaraz toimii Cordillera Blancan alueella keskeisenä tukikohtana trekkauksen ja kiipeilyn osalta. Huarazin kaupunki sijaitsee 3 km korkeudella aivan vuorien välittömässä läheisyydessä.

Retken alkuun kohtasimme hivenen vastoinkäymisiä Perun poliittisen tilanteen johdosta. Maassa oli juuri kolmen päivän yleislakko, joka sotki hivenen aikataulujamme.

Yleislakon päättymisen jälkeen pääsimme viimein liikkeelle torstai 10.7. aamusta. Puolentoistatunnin taksimatkan jälkeen saavuimme Mushon kylään, josta alkaa patikointi kohti perusleiriä. Rauhallinen neljän tunnin akklimatisoitumisvaiheen tahtimarssi päättyi perusleirin kamaralle iltapäiväkahvin aikaan.

4200 metrissä vietetty yö ei onnistunut pilaamaan karhunpoikasten yöunia lukuunottamatta ensikertalaistamme, joka ehti vetää niskakipuun hivenen tuhdin annoksen noihin maisemiin sopimattomia olonparantajia. Eli sormet kurkkuun, olonparantajat ulos, aamupala sisään, reppu selkään ja kohti moreenileiriä.

Saavuimme moreenileiriin 4700m 11.7. 2 tunnin tarpomisen jälkeen. Tässä leirissä sijaitsee refugio (http://www.rifugi-omg.org/), jossa ihmiset voivat syödä, juoda ja yöpyä tietysti pientä maksua vastaan. Myös me tukeuduimme refugion notkuviin ruokapöytiin, jotta pussipastan tuottama makuelämys säästyi mahdollisimman pitkälle.

Vietettyämme yön moreenileirissä jä kärsittyämme hivenen vatsanvääntelystä heräilimme 12.7 aamulla klo 7 aikoihin uuden päivän sarastukseen. Päivän ohjelmassa oli patikointi jäätikön reunalle 5000m, jonne kätkimme tavaraa seuraavaa päivää varten. Aurinko laskee näillä seuduilla klo 18:00 jälkeen, jolloin tulee todella pimeää.
13.7. Kahden moreenileirissä nukutun yön jälkeen oli aika siirtyä ylemmäs ykkösleiriin, joka sijaitsee 5300m korkeudessa. Patikointi ykkösleiriin kesti n. 5 tuntia. Täällä alkoikin sitten jo korkeuden vaikutus tuntua pienen niskakivun ja päänsäryn muodossa. 14.7. kului levätessä, syödessä ja juodessa ykkösen jääkentän päällä.

15.7. olikin sitten taas aika siirtyä askelta lähemmäs huippua eli kakkosleiriin 6000m korkeuteen. Kakkonen sijaitsee satulassa, joka jää Huascaranin eteläisen ja pohjoisen huipun väliin. Leiripaikka oli hyvin tuulinen sen keskeisen sijaintinsa takia. Kyseisestä leiristä kiivetään sekä eteläinen että pohjoinen huippu. Ilta sekä seuraava päivä 16.7 meni vettä keitellessä, syödessä ja nautiskellessa untuvapussin syleilystä. Tuona päivänä huipulle lähti 5 henkeä, joista kolme kävi huipulla.

16.7. heräsimme  22:00 aikaan, jolloin alkoi sapuskan ja kaakaon keittely. Pääsimme lähtemään kohti huippua 00:30. Parina edellisenä yönä oli satanut lunta, joten eteneminen / reitin löytäminen oli vähintäänkin hidasta ja vaivalloista. Polveen asti yltänyt lumi söi tasaisemmilla osuuksilla jerkkua reisistä, kun taas jyrkemmät osuudet luonnollisesti eivät olleet lunta keränneet. Meidän perään lähti myös kaksi muuta köysistöä, jotka seurasivat meidän auraamaa uraa. Saavutimme Jonin kanssa Huascaranin eteläisen huipun 6768m 17.7 klo 10 maissa. Vaikuttavat näkymät ja molempien ukkojen uusi korkeusennätys nosti raadannan jälkeen ilon pintaan.

Aloitettuamme paluumatkan huipulta, viimeinen köysistö tuli meitä vastaan tiedustellen jäljellä olevaa matkaa. Tiedon saatuaan he päättivät kääntyä takaisin. Meidän saapuessa ensimmäiseen jyrkkään kohtaan 6400m alkoi takaa kuulua huutoa. Takana tulleen köysistön toinen osapuoli oli tippunut railoon ja toinen makasi lumisillan päällä köysi valjaista luotisuorana railoon. Hetken tilannetta ihmeteltyämme, säntäsimme varmistamaan lumisillan päällä makaavaa avutonta kiipeilijää. Otti oman aikansa irrottaa lumisillan päällä maannut henkilö ja virittää taljat nostoa varten, mutta se kannatti. n. tunnin operaation jälkeen mies nostettiin ehjin nahoin 20m syvältä railon uumenista. Onni onnettomuudessa, että satuimme olemaan paikalla, yksin tuo lumisillan päällä makaava kiipeilijä tuskin olisi saanut kaveriaan nostettua. Kaiken tapahtuneen jälkeen saavuimme takaisin kakkoseen n. 15:30, eli n. 15h lähdön jälkeen, uupuneina kuumuudesta ja lumiauraleikistä.