Edellinen

Seuraava

Oli kylmä ja kolea aamu Kathmandussa. Talvimonsuunin viimeiset sateet piiskasivat kattopeltejä ja ukkonen jyrähteli yöllä valvottaen huonounisimpia. Herätys oli aikainen, aamiainen klo 04 ja kentälle klo 5. Tänään lähdimme kohti Luklaa ja ilmassa oli suuren seikkailun tuntua.
Eilisen yleisen vapaapäivän vuoksi emme saaneet happirahtia ulos lentokentältä, joten Arri ja Mikko joutuivat jäämään Katmanduun ylimääräiseksi päiväksi varmistamaan elintärkeän varustuksen kunnon ja määrän.
Lento Luklaan kesti reilut 20 minuuttia ja kulttuurimuutos oli suuri.
Tosin Lukla oli osalle meistä tuttu paikka jo vuosien takaa, mutta silti. Miljoonakaupungista pieneen vuoristokylään, jonka 200 m lentokenttä on rakennettu rinteeseen, jolla on jyrkkyyttä parhaimmillaan 15-20 astetta. Viimeksi täällä käydessämme oli kiitotie ja koneiden seisonta-alue ympäröity hiekkasäkein ja sotilaiden linnoitettuja asemia oli joka puolella. Kävelytiet ja polut olivat suojattu tarkka-ampujilta, eikä rinnastusta Khe-Shanin linnoitettuun ja piiritettyyn tukikohtaan toisaalla Aasiassa, kaukaisessa historiassa voinut välttää. Nyt kaikki oli toisin. Maolaisten sissien kanssa tehty rauhansopimus oli tuonut rauhan näillekin seuduille ja se näkyi uutena elinvoimana sekä yritteliäisyytenä. Mera hotelli oli uusittu kokonaan, peruspalveluita oli parannettu ja paikkoja kunnostettu sitten viime reissumme.
Majoittauduttuamme olimme yhteydessä Katmandun joukkoon, joka oli saanut rahtiasiat selvitettyä ja seuraisi pian perässä. Nyt oli aikaa levätä, juoda runsain mitoin paikallista mustaa teetä ja nauttia täysin siemauksin vuoristoilmaa. Ensimmäiset nautinnolliset hengenvedot pölyisen suurkaupungin jälkeen.

Retkikunnalla on kaikki niin hyvin kuin ylipäätään kaiken kiireen, touhun ja asioiden järjestelyiden jälkeen vaan olla voi.