Edellinen

Seuraava

Tänään ajattelimme valottaa hieman Everestin kiipeilyn tyyliseikkoja, eli kuinka paljon onkaan erilaisia tapoja nousta Everestille. Yksikään tyyli ei välttämättä sinänsä ole toista oikeampi, kaikki riippuu omasta ja ehkä hieman muidenkin etiikasta, jolla nousu määritellään.

Kasitonnisten kiipeilyssä kuitenkin eittämättä arvostetuin tai ainakin varmasti raskain tyyli on kiivetä ilman ulkopuolista tukea (unsupported) ja ilman lisähappea. Ilman lisähappea on selkeä määritelmä, mutta ilman ulkopuolista tukea termissä törmätään taas määrittelyn vaikeuteen: esimerkiksi me kannamme itse varusteemme ilman sherpoja, ja toimimme muutenkin itsenäisesti perusleirin yläpuolella. Kuitenkin ajatus täydellisestä "unsupported" retkikunnasta on määrittelyn rajamailla, sillä käytämme yhteisiä kiinteitä köysiä muiden retkikuntien kanssa ja perusleirissä huolto pelaa.

Määritellään seuraavaksi retkikuntatyyli. Tätä kuvaa jokseenkin hyvin kiinteiden köysien käyttö ja ravaaminen edestakaisin perusleirin ja yläleirien välillä, kuljettaen huomattavia määriä kullekin leirille ominaisia varusteita. Erotukseksi esimerkiksi niin sanotusta alppityylistä tai kapselityylistä, näissä liikutaan kevyemmällä varustuksella ja tuhannet metrit kiinteitä köysiä eivät tule kysymykseen.

Everestin perusreiteillä (etelä ja pohjoinen) kuvattu retkikuntatyyli on lähes poikkeuksetta käytetty, reiteillä liikkuvien valtaisten massojen vuoksi ja kiinteiden köysien virittäminen on kannattavaa. Tämän ilmeisen valinnan jälkeen tulee eteen kysymys kantajista ja yläleirien palveluista. Samaan aikaan kun me hikoilemme parikymmenkiloisen rinkan alla ylös jyrkkää rinnettä, kulkee vierellämme muiden retkikuntien kantajia kuljettaen vastaavia paketteja ja toisaalta muiden retkikuntien kiipeilijöitä repussaan vesipullo ja taukotakki. Vastaavasti kun leiriin saapuessamme ryhdymme hakuin ja lapioin heilumaan telttapaikan rakentamisen merkeissä, odottaa toisia notkuvat lihapadat ja valmiiksi pystytetyt teltat.

Loppujen lopuksi kaikki on kiinni siis omasta valinnasta ja hinnasta, jonka on valmis yrityksestään maksamaan. Kokemus ja osaaminen vuoristo-olosuhteista ja niissä toimimisesta on välttämätöntä. Olemme huomanneet, että kaiken osaamisenkin voi ostaa aina valjaiden, jäärautojen ja hakun käytöstä käytännön toimintaan matkalla huipulle.

Laskuvarjojääkärikillan retkikuntien perinteitä vaalien olemme oman tyylimme valinneet ja niin ovat tehneet myös kaikkien muiden reilun kolmenkymmenen retkikunnan jäsenet. Kullakin on näkemyksensä kuinka ja millä avuilla huipulle noustaan: aina soolonoususta ilman lisähappea, huipulle seuraavaan omaan henkilökohtaiseen oppaaseen ja varusteet kantavaan sherpaan.

Retkikunnalla kaikki hyvin.