Edellinen

Seuraava

Tässä hieman kuvausta siitä mitä perusleirin yläpuolella oikein tapahtuu. Eli 29.4 heräilimme (minä, Mikko, Tomi ja Antti) hieman ennen kahta, välppäsimme hieman reppuja ja kamoja päälle, nautimme aamupalan ja suuntasimme kohti Khumbua kolmen aikaan aamulla. Repuissa oli enimmäkseen ruokaa, itse kullakin noin 10kg ja lisäksi hieman henkilökohtaista tavaraa. Tapansa mukaan Antti ja Tomi kiihdyttivät heti sellaiseen vauhtiin, että me jäimme Mikon kanssa suosiolla jälkikärjeksi. Heti lähdön jälkeen törmäsimme pitkään karavaaniin muiden retkikuntien kiipeilijöitä ja sherpoja ja mukana laskimme olevan ainakin kolme Discovery -kanavan kuvaajaa, jotka tallensivat kiipeilytunnelmia perusleirin (5350m) ja C1:n (6100m) välillä.

Nousu C1:een kestää repun painosta ja kiipeilijän kunnosta riippuen 3-6h. Antti huuteli radiosta jo 3.5h jälkeen, että C1:ssä ollaan. Me Mikon kanssa laitoimme siinä vaiheessa vielä hitaasti jalkaa toisen eteen 1.5h C1:stä. Khumbun läpi kiipeäminen on mentaalisesti useampivaiheinen. Ensin on vajaan tunnin lähestyminen jäävirran poikki, jonka aikana noustaan vajaa 100m ylöspäin. Sitten alkaa varsinainen serakkien välissä puikkelehtiminen. Reitti kiertelee railojen ja jäälohkareiden välissä nousten koko ajan tasaisesti ylöspäin. Välillä railoja ylitetään alumiinitikkaita pitkin. Tämä mennään yleensä pimeässä, joten serakkeja ja kaikkea muuta ympärillä ei oikein hahmota ennenkuin aurinko alkaa nousemaan viiden aikaan. Kun ollaan noin 5900m korkeudessa serakkialue loppuu ja nousu jatkuu tasaisen tappavana rinteenä C1:een. Jos aurinko on ehtinyt jo nousemaan ja paistaa kiipeilijään tässä vaiheessa, niin viimeinen tunti on yhtä piinaa. Vaikka ympärillä on vain lunta ja jäätä, niin auringon intensiteetti on niin valtava heijastuessaan lumesta, etta pelkkä aluspaita päällä tuntuu, että mies höyrystyy samantien, jos vilvoittavaa tuulta ei ole. No, 5h perusleiristä lähdön jälkeen minä ja Mikkokin saavuttiin C1:een (juuri ennen aurinkoa).

Tarkoitus oli korjata C1:ssä olevien telttojen paikat, ottaa hieman lisää tavaraa reppuihin ja jatkaa suoraan C2:een lepäämään yöksi. Aamulla lumi on kuitenkin niin kovaa, että kaivamisesta ei tule mitään ilman rankempia työvälineitä. Niinpä päätimmekin hieman ruokailla sekä levätä ja odotella iltapäivää, jolloin saisimme telttapaikat korjailtua kestämään taas muutaman päivän. Tomi ja Antti eivät kestäneet toimettomuutta, vaan suuntasivat välittömästi teltan korjailujen jälkeen C2:een. Me Mikon kanssa olemme kuin kotonamme teltassa lojuessamme ja kuumuutta vältellessä, joten päätimme yöpyä C1:ssä ja lähteä vasta aamulla kohti C2:sta. Itse asiassa korkein teltassa mittaamani lampotila oli +36 astetta, eli teltassa auringolta ei suojaa saa. Hieman helpotusta antaa jos makuupussit heittää teltan katolle blokkaamaan hieman auringon voimaa. Aamulla latasimme reppuihin ruoan seuraksi vielä kaksi happipulloa (3.5kg/kpl) ja aloimme tepastelemaan entistäkin lyhyemmin ja hitaammin askelin kohti C2:sta. C1 (6100m) - C2 (6420m) väli on suurimmaksi osaksi tasaista nousua jäätiköllä, mutta lopussa tulee noin 45min moreeniosuus, joka syö miestä. Ajallisesti tämä väli vie normaalisti 2-3h. Pysyimme Mikon kanssa yhdessä moreenin alkuun saakka, jossa tauolla juttelimme parin sherpan kanssa. Molemmat ovat käyneet neljä kertaa Everestin huipulla. Aurinko oli alkanut jo paistamaan täydellä voimallaan ja joko Mikko spurttasi tai minä hyydyin. Moreeniosuus muuttui oikeaksi tuskien taipaleeksi. Kymmenen askelta eteenpäin ja istumaan seuraavalle sopivalle kivelle. Ylös, kymmenen askelta eteenpäin ja taas istumaan hetkeksi. Onneksi vihdoin ja viimein meidän teltat ja hymyileva Mikko tupakka huulilla tulivat näkyviin ja päivän taival oli tehty. Nopeasti reppu tyhjäksi varastotelttaan ja makuulleen omaan telttaan lepäämään.

Seuraavana aamuna pakkasimme reppuihin kaksi happea ja hieman kaasua. Tarkoitus oli mennä käymään C3:ssa (7100m) viemässä tavarat sinne ja palata takaisin C2:een lepäämään. Lähdimme liikkeelle klo 07:00. Reitti on ensimmäiset 250 nousumetriä tasaista jäätiköllä kävelyä (1.5h) kunnes saavumme Lhotsen seinän reunarailolle, josta alkaa noin 50 asteinen jääseinä, jota nousemme jumaroimalla kiinteätä köyttä pitkin (köyteen kiinnitetään mekaaninen laite, josta pystyy vetämään käsin samalla kun jaloilla kävelee rinnettä ylöspäin). Tämä osuus kestää 3-5h ja on erilaista kuin muu nousu tähän saakka, koska olemme kiinni köydessä ja käytännössä könyämme jääseinää ylöspäin. Mikko meni edellä ja minä perässä. Aurinko alkoi paistamaan taas suoraan rinteeseen jumaroinnin alkaessa. Minulla oli päällä aivan väärä vaatetus edellisen C3 käynnin perusteella. Oletin, että tälläkin kertaa rinteellä tuulee ja siksi vaatetta tarvitsee enemmän. Mutta ei, nyt oli täysin tuuletonta ja tuntui, että lämpöön pakahtuu. Pidimme juomataukoja säännöllisesti, mutta siitä huolimatta eteneminen oli todella tuskaisen hidasta. Vähensimme kuoritakkia ja välikerrastoa pois niin, että molemmat olimme aluspaitasillamme rinteessä. Mutta kun jalassa on neljät kalsarit (kyllä, en tiedä itsekään mikä minuun meni kun pukeuduin päivän töitä varten!!!) ja kuorihousut (joita ei oikein näppärästi saa rinteessä pois), niin noutaja saapui minun kohdallani noin 130m (noin 1.5h nousu) C3:n alapuolella. Näin Arrin, Jussin ja Esan pyörivän teltan ympärillä, mutta en vain saanut enempää irti itsestäni, joten tartuin radioon ja pyysin jotakuta heistä hakemaan repustani happipullot ja kaasut, ettei niitä tarvitsisi viedä takaisin C2:een. Jussi reippaana nuorena miehenä laskeutui ne hakemaan ja muutaman Dexal hörpyn jälkeen lähdin laskeutumaan kohti C2:sta. Mikko ei antanut periksi, vaan pungersi itseään pikkuhiljaa kohti C3:sta ja toimitti lastinsa perille itse. Laskeutuminen C3:sta C2:een tapahtuu enimmäkseen siten, että kiinteä köysi kiedotaan toisen käden ympärille ja siten jarruttaen kävellään rinnettä alaspäin ankkurilta toiselle. Parissa kohtaa rinne on riittävän jyrkkä, että voi/kannattaa käyttää laskeutumiskasia. Ja reunarailoon laskeutuminen on ehkä helpoin laskeutumiskasilla, koska ihan alhaalla on muutaman metrin pystysuora osuus. Kiinteitä köysiä on kaksi (toinen ylöspäin ja toinen alaspäin) ja niissä on koko ajan liikennettä sekä ylös että alas, joten homman joutuu tekemään yhteisillä pelisäännöillä sulassa sovussa varmistaen, että kaikki pystyvät etenemään turvallisesti omaan suuntaansa. Laskeutuminen C3 - C2 vie reilun tunnin, joten seinältä pääsee nopeasti takaisin C2:een.

Pidimme yhden täyden lepopäivän C2:ssa ja päätimme koettaa uudelleen C3:een yöpyäksemme siellä. Tällä kertaa hieman vähemmällä vaatetuksella... Lisäksi päätimme aikaistaa lähtöä kahdella tunnilla, että olisimme Lhotsen seinällä ennen auringon nousua. Yksi osasyy edellisen yrityksen vaikeuteen vaatetuksen lisäksi saattoi olla myös energian puute. Söimme lepopäivän aikana kuin hevoset. Ennen pääruokaa eli Pirkka -pastaa ja paikallisia nuudeleita rokahtuneet huulet polttavalla maustekastikkeella tempaisimme alkupalaksi Reiterit ja Realit. Lisäksi mutustelimme koko päivan keksiä, suklaata, jerkyä jne. ja keittelimme 1-2 litraa kaakaota useammankin kerran. Eli nyt pitäisi kaikki olla kunnossa. Lähdimme liikkeelle 05:15 ja olimmekin Lhotsen seinän reunarailolla jo reilun tunnin taaperruksen jälkeen. Mutta mutta, keli olikin erilainen kuin aiemmin. Edellisenä iltapäivänä ja yönä oli satanut lunta ja tuuli puhalsi suhteellisen voimakkaasti alas Lhotsen seinää kuljettaen mukanaan satanutta lunta. Itse asiassa oli aika pirun kylmä ja sormia paleli ihan kunnolla. Mikko lähti jumaroimaan ylöspäin, mutta tuli pian laskeutumalla alas reunarailoon, että voisi vaihtaa paremmat hansikkaat. Minä temmoin pari köyden mittaa ylöspäin ja Mikko lähti uudestaan seuraamaan. Käsiä paleli valtavasti, kun joutui pitämään kiinni metallisesta nousukahvasta, ja kylmyys alkoi leviämään muuallekkin vartaloon, kun ylhäältä tuleva lumi pöllysi kaula-aukosta sisään ja suli paidanrintamukseen. Kumma juttu oli se, että vaikka liikkui koko ajan ylöspäin, niin liike ei tuonut kroppaan juurikaan lämpöä. Kun piti hengähdystaukoa, niin tukijalka alkoi tärisemään kylmyydestä ihan itsestään ilman holttia. Pian päätimmekin, että emme yritä väkisin ylös vaan palaamme suosiolla takaisin C2:een.

Lepäsimme C2:ssa pari tuntia ja kun Antti ja Tomi laskeutuivat C3:sta alas liityimme heidän mukaansa ja aloimme steppailla kohti C1:stä ja perusleiriä. C2 - C1 välin kävelee reilussa kolmessa vartissa. C1:ssä alkoi taas aurinko paahtamaan armotta, joten vähensimme vaatetta ja tarkistettuamme teltat aloimme matkan kohti perusleiriä. Tomi, Antti ja Mikko alkoivat ravaamaan sellaista vauhtia, että jäin suosiolla tekemään taivalta itsekseni heidän jälkeensä. Minulle itselleni väli C1 - perusleiri on aina jotenkin raskas, vaikka alhaalla odottaakin valmiit ruoat ja juomat. Ehkä tällä kerralla mukana oli myös pettymystä siitä, että emme päässeet yöpymään C3:een, kuten oli suunniteltu. Jos yöpyminen olisi onnistunut, niin seuraava Khumbun ylitys tehtäisiin huippuyritystä varten. Nyt joudumme Mikon kanssa tekemään vielä yhden keikan C3:een yöpymistä varten ja tulemaan alas perusleiriin lepäämään ennen huippuyritystä. C1 - perusleiri väliin menee aikaa 1.5-3h riippuen reitin ruuhkaisuudesta. Tällä kertaa reitti oli lähes tyhjä ja oli mahtavaa olla luultavasti ainoa ihminen 100m ylös- ja alaspäin ja kuunnella jäätikön äänia ilman valjaiden kilkatusta edestä tai takaa. Samalla oli kyllä hieman orpo olo, kun ymparillä näkyy vain railoja ja jääserakkeja ja tietää, että ne voivat liikahtaa pikkaisen milloin vaan. Ja alas tullessa yleensä jalka alkaa jo painamaan ja tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Eli saa olla tarkkana, ettei potkaise jääraudalla toiseen kenkään ja tuiskahda turvalleen jossain hankalassa paikassa. Kun varsinainen Khumbun reitti loppuu alaspäin tullessa alkaa tasaisempi osuus, johon menee vielä puolisen tuntia. Lähes koko ajan näet leirin, mutta se on silti vielä niin kaukana... Mutta kun vihdoin leiriin pääsee, niin kävely palkitaan kylmällä mehulla ja hyvällä ruoalla, aaaahh! Niin, alas tulimme 3.5.2009 eli ylhäällä meni aikaa viisi päivää ja neljä yötä.

Toivottavasti tästä sai hieman kuvaa siitä, mitä perusleirin yläpuolella tapahtuu.

Terveisin Juha